Keskitytään haastavaan tapaukseen yhdessä, kunnes se alkaa avautua

Meni aikaa, ennen kuin huomasin, että vaikuttavin ja tehokkain työtapa on työskennellä yhdessä, pienryhmissä. Olipa sitten kyseessä kaupunginjohtajat, ennaltaestävää työtä tekevät poliisit tai opettajat – edistysaskeleet otetaan yhdessä. Mestarikursseilla peilaamme hankalimpia tapauksia polarisaation viitekehykseen. Tuntien ajan pidättäydymme tuomitsevuudesta, olemme näyttämättä, kuinka päteviä olemme ja sen sijaan, kuuntelemme hyvin tarkkaan, jotta se, mitä tarvitaan, tulisi esiin. Näiden keskustelujen ja yhteisen oppimisen tuloksena saadaan parhaimmillaan luotua strategia polarisaation purkamiseksi.

Kiinnitän huomiota esimerkiksi näihin kysymyksiin: mitkä ajatusrakenteet hallitsevat? Mikä toimii polttoaineena? Mistä kumpuaa vaistomainen tunnedynamiikka? Missä rooleissa kukin toimii luontaisesti ja kuinka se vaikuttaa tilanteeseen ja siihen mitä tarvitaan? Millaisia toistuvia kaavoja tunnistamme, millaista johtajuutta käänteentekevien muutosten toteuttaminen vaatii? Valitsemmeko roolimme? Millainen roolijako toimisi parhaiten? Ei ole aina helppoa jättää huomioimatta taipumustamme kaavamaisesti arvioida ’oikeaa’ ja ’väärää’.

Mestarikurssilla pienryhmä antaa itselleen luvan harjoitella ja työskennellä yhdessä. Samalla ryhmä löytää uusia mahdollisuuksia itselleen. Nautin uudesta tiedosta, joka syntyy näissä ryhmissä. Ei ole salaisuus, että ”mestari” on se, joka oppii eniten. Tämän takia pidän mestarikurssien vetämisestä.

Mestarikurssille ovat tervetulleita kaikki, jotka tarvitsevat neuvoa ja tukea tilanteeseensa, kaikki, jotka haluavat tarkastella omia toimintatapojaan, kaikki jotka haluavat käyttää omaa asiantuntemustaan, eivätkä koe pakottavaa tarvetta olla oikeassa. Kuten totesin aiemmin, ainoa vaatimus kurssin järjestämiseen on se, että todellisen polttavan haasteen ympärille löytyy ryhmä ihmisiä, jotka haluavat tarttua siihen.